Pelottavaa

Aloitan blogin anonyymisti. En halua jälleen kerran epäonnistua läheisteni edessä. En halua stressata liikaa muiden mielipiteistä, en kuunnella turhia lausahduksia, jotka saattavat kuulua, että "kyllä sä pääset", "älä stressaa" jne...

Koska minä stressaan muutenkin. Ihan tarpeeksi. Viides kerta, viides vuosi kun haluan hakea. En ole kertaakaan päässyt pääsykokeisiin asti. Olen aina lukenut muutaman kuukauden ja sitten hyytynyt. Aina stressistä, antanut periksi. Pienestä asti olen halunnut. Lääkäriksi. Pienenä esittelin itseni tohtorina. Kaikki sukulaiset ja tuttavat tiesivät että jonain päivänä kun minä pääsen lukiosta minusta tulee lääkäri. Niin luulin minäkin. Mutten vielä ole edes lääkiksessä.

Valehtelematta jokainen päivä monen monen vuoden ajan lääkis on pyörinyt mielessä. Se on paikka jonne haluan. En tiedä miksi en ole vielä saanut itseäni sinne. Nyt kun se on vielä kahta vaikeampaakin, niin päätän yrittää. Niin kovasti että voin tulosten julkistamispäivänä iloita sukulaisille, yllätyksenä: "Minusta tulee lääkäri!"

En stressaa. Mutta minua pelottaa. Haluan jaksaa loppuun asti. Haluan lukea ja valmistautua. Haluan pystyä siihen. Sillä tiedän että jos vain kestävyys riittää niin minusta voisi ollakin pääsykokeen läpäisijäksi. Mahdollisesti.

Tarvitsen kuitenkin paikan jonne purkaa fiiliksiäni, jäsennellä edistymistäni ja iloita onnistumisista. Tämä olkoon se paikka. Tiedän että samassa tilanteessa on paljon muitakin siellä teitä, joten olkaamme toistemme tukena!